Suomen Chopin-yhdistyksen konsertti 1.12.2003 Villa Gyllenbergissä


Ensimmäinen Suomen Chopin-yhdistyksen järjestämä musiikki-ilta koettiin joulukuun 1.päivänä 2003 kello 20.00 Villa Gyllenbergin ainutlaatuisen inspiroivissa tiloissa Helsingin Kuusisaaressa. Kuusi nuorta pianistia esittivät Chopinin sävellyksiä innostuneelle yleisölle, jota oli tullut paikalle ilahduttavan runsaasti. Jäsenistö osoitti aktiivisuutensa, ja sitä paitsi illan mittaan kasvoi: monet kuulijat, jotka eivät konserttiin tullessaan vielä olleet jäseniä, olivat sitä poistuessaan!

Esiintyjät olivat Sibelius-Akatemian nykyisiä opiskelijoita, illan viimeistä soittajaa lukuun ottamatta. Maria Suokas aloitti konsertin esittämällä fis-molli-poloneesin op. 44, ja Kiril Kozlowsky puolestaan tarjosi A-duuri-poloneesin op.40/1, Fis-duuri-nokturnon op.15/2 ja ”Vallankumousetydin” op. 10/12. Henrik Järvi päätti konsertin ensimmäisen puoliskon viidellä etydillä opuksesta 25: hän soitti numerot 1-4 sekä 11.

Väliajalla Gyllenbergin säätiö tarjosi kuulijoille "toiminta-ajatuksensa mukaisesti", kuten illan isäntä, säätiön toimitusjohtaja ja Chopin-yhdistyksen rahastonhoitaja Mikael Westerback sanoi – pientä terveellistä ja virkistävää iltapalaa. Konsertin jälkipuolen aloitti Tuomas Kyyhkynen soittamalla Nokturnon c-molli op. 48 sekä etydin F-duuri op. 10/8 ja Marko Mustonen jatkoi Barcarollella op.60 sekä cis-molli-etydillä op.10/4.

Näiden nuorien lahjakkuuksien jälkeen lavalle astui hiukan vanhempi ja suomalaisille Chopinin ystäville hyvin tuttu pianisti, Gergely Boganyi, joka parin päivän mittaisella Suomen-vierailullaan löysi aikaa myös tässä tilaisuudessa soittamiseen. Gergely esitti Fis-duuri-impromptun op.36.

Konsertin loputtua yleisö sai taas nauttia Gyllenbergin säätiön vieraanvaraisuudesta; tarjoilu jatkui, nyt vain entistäkin piristävämpänä ja vielä syvällisemmässä mielessä terveellisenä. Samalla oli tilaisuus tutustua museon häikäisevään taidekokoelmaan.

Sekä esiintyjät, yleisö että järjestäjät nauttivat tilaisuudesta täysin siemauksin. Chopinin musiikki tuntui sopivan Villa Gyllenbergin kaltaiseen hienostuneeseen ja intiimiin tilaan täydellisesti, ja jokainen tämänkertaisessa konsertissa soittanut virtuoosi oli elävä todiste suomalaisen nuoren pianistipolven parhaimmiston korkealuokkaisista taidoista ja taiteellisesta kiinnostavuudesta. Nuorten soittajien kannalta taas jokainen esiintymiskokemus on aina askel eteenpäin, varsinkin silloin, kun tunnelma salissa on niin innostunut ja kannustava kuten nyt.

Chopin-yhdistys voi ilokseen todeta, että näiden konserttien järjestämistä Villa Gyllenbergissä voidaan jatkaa myös tulevaisuudessa. Seuraava Chopin-pianoilta siellä on tiistaina, helmikuun 3. päivänä 2004 kello 19.00. Jo nyt on tiedossa, että esiintyjien ikäjakautuma tulee laajenemaan dramaattisesti…

Tervetuloa!

Matti Raekallio

(Villa Gyllenbergin osoite on Kuusisaarenpolku 11, 00340 Helsinki. Bussit 194, 195, 502–505. Puh. 09-481333.)

Illan esiintyjiä ja Suomen Chopin- yhdistyksen hallituksen jäseniä: Meri Louhos, Marko Mustonen, Tuomas Kyyhkynen, Matti Raekallio ja Gergely Bogányi

Suomen Chopin-yhdistyksen hallitus: prof. Matti Raekallio, puheenjohtaja, Meri Louhos, varapuheenjohtaja, Gergely Bogányi, Anna Krohn, sihteeri, Mikael Westerback, rahastonhoitaja

Yhdistyksen uusia jäseniä: Jussi Siirala, Teppo Koivisto, Mervi Kianto