Valitse kieli

Yhdistyksen esittely

Helsingissä vuonna 2003 perustettu Suomen Chopin-yhdistys on rekisteröity voittoa tavoittelematon yhdistys, joka vaalii sekä nuorten muusikkojen kehittymistä että heidän vuorovaikutustaan erilaisten yleisöjen kanssa. Yhdistyksen yleisenä pyrkimyksenä on, että musiikin ja sen esittämisen kautta lahjakkaat nuoret tulevat vastuuntuntoisiksi taiteilijoiksi ja tasapainoisiksi tulevaisuuden yhteiskunnan jäseniksi.

Suomen Chopin-yhdistys on nimetty puolalaissäveltäjä Frédéric Chopinin mukaan tämän musiikin maailmanlaajuisen vetovoiman ja hänen sävellystensä innovatiivisen hengen vuoksi. Yhdistyksen perustamisen pontimena olivat tuolloin Suomessa asuneen unkarilaissyntyisen pianistin, Gergely Bogányin, vuonna 2002 järjestetty Chopin-konserttien sarja.
Yhdistyksen tavoitteina on inspiroida ihmisten mielikuvitusta, lisätä heidän kulttuurista tietoisuuttaan ja henkisessä mielessä elävöittää heidän arkeaan tarjoamalla mahdollisuuksia ajatustenvaihtoon ja musiikillisiin kokemuksiin. Kaiken kaikkiaan yhdistys pyrkii yhdistämään eri ikäisiä, eri puolilta tulevia ja eri ammattiryhmiin kuuluvia ihmisiä klassisen musiikin ja muiden taidemuotojen kautta.
Saavuttaakseen edellä mainitut tavoitteet Suomen Chopin-yhdistys järjestää konsertteja, mestarikursseja, seminaareja ja muita tapahtumia.

Chopin-yhdistyksen perustamat tapahtumat

Tämä maratonkonserteista, luennoista ja muista musiikillisista osatapahtumista koostuva kansallinen tapahtuma on avoin nuorille, iältään 8–19-vuotiaille pianisteille Suomen eri musiikkioppilaitoksista. Tapahtuman tarkoituksena on tarjota piano-oppilaille sekä heidän opettajilleen ja vanhemmilleen mahdollisuus esiintyä, tavata toisensa ja oppia toisiltaan.

Ensimmäinen festivaali järjestettiin Sibelius-Akatemian konserttisalissa 30.3.–1.4.2007. Tuolloin yleisön kuultavina oli 20 nuorta pianistia Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksesta, Helsingin konservatoriosta ja viidestä pääkaupunkiseudun muusta musiikkioppilaitoksesta.
Sittemmin tapahtuma on pidetty myös syyskuussa 2010 ja marraskuussa 2012. Ensimmäisen tapahtuman jälkeen nuorten osallistujien, samoin kuin tapahtumaan osallistuneiden oppilaitosten määrä on yli kaksinkertaistunut. Maaliskuussa 2016 valtakunnallinen Nuorten Chopin -tapahtuma järjestetään ensimmäisen kerran Kuopiossa yhteistyössä Kuopion konservatorion kanssa.

The Music+ (MusicPlus) -konsertit

Näissä konserteissa musiikki yhdistyy laulamiseen, tanssiin, näyttelemiseen tai runonlausuntaan. Luovan konserttiohjelmakonseptin kautta yhdistys tuo klassisen musiikin lähemmäksi yleisöä ja tarjoaa uudenlaista vuorovaikutteisuutta esiintyjien ja yleisön välille. Tämä liittyy osaltaan yhdistyksen koulutuksellisiin tavoitteisiin.
Yhdistys järjesti ensimmäisen MusicPlus-konsertin lokakuussa 2015 Hakasalmen huvilassa Helsingin kaupunginmuseon tiloissa. Runsaslukuinen yleisö tervehti ilolla tätä konserttia, jossa yhdistyivät kamarimusiikki ja tanssi.

 

 

Honorary Composer of the Chopin Society -nimitys on annettu vuonna 2016 suomalaissäveltäjä Magnus Lindbergille, joka on mitä mielenkiintoisin ja hienoin esimerkki nykyajan säveltäjä-pianistista.

Honorary Friend of the Chopin Society -nimitys on annettu vuonna 2011 Puolan Suurlähettiläälle, Joanna Hofmanille, tunnustuksena hänen panostuksestaan musiikkiin ja kulttuuriin suurlähettiläskautensa aikana Suomessa.

Vuoden pianoinnovaattori -nimitys annettiin vuonna 2014 Jukka Nykäselle tunnustuksena hänen monipuolisista musiikillisista kyvyistään ja verrattomasta muusikkoudestaan.

Chopin-palkinnot: Suomen Chopin-yhdistys jakoi ensimmäisen Chopin-palkinnon vuonna 2010 Satu Paavolalle hänen loistavista Chopin-esityksistään kansallisessa Jyväskylän pianokilpailussa. Chopin-palkinto on myönnetty myös Johannes Piirtolle tunnustuksena hänen menestyksekkäästä osallistumisestaan Helsingin kansainväliseen Maj Lind -pianokilpailuun vuonna 2012.

Muita toimintoja

Yhdistys on järjestänyt gaalakonsertteja juhlistaakseen tärkeitä tapahtumia, kuten Frédéric Chopinin syntymän kaksisataavuotisjuhlaa vuonna 2010 ja Suomen Chopin-yhdistyksen kymmenettä toimintavuotta 2013. Lisäksi yhdistys järjestää vuosittaisia jäsentapaamisia, joiden yhteydessä on tavallisesti pianokonsertti.

Suomen Chopin-yhdistyksen ystäviin ja yhteistyökumppaneihin lukeutuvat seuraavat tahot: Puolan suurlähetystö Helsingissä, Helsingin Puolalaisyhdistys, Suomi–Puola Yhdistysten Liitto, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, Villa Gyllenberg, Helsingin kaupunginmuseo ja Kuopion konservatorio.

Jäsenet

Chopin-yhdistyksen jäsenistöön kuuluu sekä ammattimuusikkoja että muita klassisesta musiikista ja esittävästä taiteesta yleisesti kiinnostuneita henkilöitä. Yhdistystä johtaa hallitus, joka koostuu klassisen musiikin ja sen esittämisen hyväksi vapaaehtoistyötä tekevistä muusikoista.

Yhdistyksen jäsenille

Tietosuojaselostus